Onnentuoja

Tänään se tapahtui.

kuukkeli-1-6

Harmaan talvipäivän ja hennosti leijailevien lumihiutaleiden keskeltä erottui silmäkulmaani oranssi leimahdus.

kuukkeli-1-5

Siinä se oli, ihana, kaunis, suloinen, veikeä kuukkeli.

kuukkeli-1-2

Ja sillä oli kaverikin.

kuukkeli-1-3

Jämähdin ihan, mutta sitten huomasin, että nämä eivät ole samanlaisia jänishousuja kuin serkkunsa närhet. Kuukkelit antoivat minun kuvata muutaman metrin päästä kaikessa rauhassa.

Tätä hetkeä on odotettu. Onnenpäivä! Toivottavasti lintulautani antimet olivat heille mieleen. Ottaisin heidät mielelläni vakiovieraiksi.

Sunnuntai

Tehtiin Moskun kanssa metsään puolen kilometrin lumikenkäreitti. Ei ollut ihan helppo ensimmäinen kierros, kengät upposivat noin puoleen väliin hankea, mutta sittenkin lumi nousi polveen saakka.

piha-1-8

Nyt reitti on jo polettunut ja siinä on helppo kävellä. Tänä aamuna oli ihana sää nauttia lumisesta metsästä.

piha-1-11

Hiiripöllö lehahti kuin nuoli päidemme yläpuolelta. Sillä oli suuntana lintulautamme, en jäänyt seuraamaan, että saiko pöllö aamiaista. Jos sai, niin varmaan sai lihavan linnun. Meidän siivekkäämme ovat syöneet maapähkinöitä jo jonkun aikaa.

Närhi tarkkaili meitä puiden lomasta. Löydätkö sen kuvasta?

piha-1-27

Närhiä on monta, ehkä viidestä seitsemään, ja ne ovat kaikki suuria ja komeita. Ne tulevat lintulaudalle monta kertaa päivässä, mutta pinkaisevat pakoon pienestäkin liikkeestä pihalla tai ikkunassa.

piha-1-28

Punatulkut ja tiaiset laulavat jo kovin. Yhtenä päivänä kuulin varpuspöllön useaan kertaan viheltelevän pihalla, mutta se ei näyttäytynyt minulle. Lintulaudalle uusina lajeina ovat tulleet myös viherpeipot ja urpiaiset. Taviokuurna ja kuukkeli vielä antavat odottaa itseään, vaikka tuossa yhtenä aamuna voisin vaikka vannoa heränneeni kuukkelin ääneen.

piha-1-26
Viherpeippo
piha-1-25
Lapintiainen

Koivujen repaleiset, paperimaiset tuohet näyttivät kaikki kauniit värinsä aamuaurinkoa vasten.

piha-1-7

En uskaltanut mennä enää Ahvenjoen jäälle, vaikka sitä kautta olisi ollut helpointa palata takaisin pihalle. Jäässä on jo yksi iso sula reikä, jossa vesi virtaa. Mittasin viime viikolla sauvalla, että vettä on siinä kohdin rannan vieressä reilut puoli metriä.

Mosku kyntää mielellään itseään syvempää lumihankea. Aina siellä lumen alla tuntuu jotain jännittävää olevan.

piha-1-12

Ulkona näyttää vielä aivan talvelta. Lunta tuli juuri lisääkin parikymmentä senttiä. Olisiko se vanhan lumen surma?

Minusta kevät saisi jo tulla. Olohuoneessa varaslähdön kevääseen tuovat yrtit, joita laitoin jokin aika sitten kasvamaan. Rucola on jo tehnyt terhakat varret, joiden päässä lehdet ovat kuin pieniä sydämiä. Rucolan siemenet lähtivät itämään vuorokaudessa, basilikalla taas kesti viikon ennen kuin kasvu käynnistyi.

piha-1-30

Lumikengät

Viime viikonlopun reissu Luostolle johti siihen, että en voinut muuta kuin ostaa itselleni ikiomat lumikengät. Tänään ne tulivat postissa.

DSC_3899-3

Hintavertailu kannatti. Samat lumikengät maksoivat yhdellä nettisivulla 240 euroa, toisella 160. Hinta on silti sen verran kova, että syytä on olla kestävät.

Lähdin perjantaina töiden jälkeen testaamaan kenkiä Ahvenjoen jäälle. Mosku tuli kaveriksi sillä aikaa, kun mieheni ja hänen tyttärensä alkoivat viritellä jälleen illaksi nuotiota.

DSC_3889-3

Mosku löysi jokitörmästä koko ajan tutkittavaa. Se juoksi varvaskarvat suhisten edestakaisin, työnsi päänsä lumihankeen ja haukkui sinne lumeen.

DSC_3873-2

Lumikengillä oli hyvä mennä. Uudet kengät vaikuttivat hyviltä jalassa, ne olivat tukevat eivätkä haitanneet askellusta. Kengät olivat myös helppotajuiset, niiden toimintaperiaate selvisi nopealla pähkäilyllä.

Joki kapeni yllättäen, vaikka kävelin alavirtaan. Päättelin, että sulan aikaan joen vedet lähtevät siinä kohtaa leviämään suota pitkin eteenpäin. Tai sitten pajukko oli yksinkertaisesti kasvanut joen päälle. Kesällä se selviää. Joka tapauksessa maisema toi mieleeni Tepaston Lohiojan yläjuoksun, jossa myös pajupensaat syleilevät vuolaana virtaavaa mustaa vettä lähes kauttaaltaan.

DSC_3892

Takaisin palatessani nousi rannalta jo kotoisa savunoro.

Tuumin, että rantasauna näyttäisi tuossa hyvältä. Sellainen, jossa olisi pieni tupakin, jossa voisi kesäisin vaikka nukkua jokea ja koivikkoa kuunnellen.

Rannalla oli lumileikit täydessä käynnissä, ja hiillos melkein valmiina vastaanottamaan muutaman makkaran lämmiteltäväkseen. Kodamat hymyilivät puissa ja lapsi puiden juurella.

DSC_3908-3

Kuu kiipesi taivaalle aika mollukaksi sillä aikaa kun me evästelimme. Mosku ei ehtinyt edes makkaraa norkota, vaan nuohosi joenrannan metristä puuterihankea välillä haukkuen.

Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu.

DSC_3917-2

Nuotiopaikka

Viime viikonloppuna avasimme terassikauden täällä Sodankylässä. Terassikausi meidän malliin, eli istuttiin pihalla nauttimassa kevätsäästä tulistelun merkeissä Essin kanssa.

Taisi meillä siinä nakkien kyytipoikana yksi olutkin olla.

koti-1-3

Tulipaikkaa ei vielä ollut, eli alun alkajaisiksi sellainen piti luoda.

Silmäilimme Essin kanssa missä kohtaa olisi nuotiolle paras paikka. Joen rannalta löytyi juuri sopiva lovi koivujen lomasta, mahdollisimman läheltä rantaa. Kaivoimme lumeen tilan nuotiolle ja jakkaroille.

Kaivaessa totesimme, että niin se vain on, 70 senttiä puhdasta pöllyävää puuteria. Alinna oli liukasta jäähilettä, joka ei pitänyt askeleen alla yhtään. Lapioimme lumet joen jäälle, josta kevään sulavesi vieköön ne pian mennessään.

Raahasimme varastosta löytämäni puupöllit paikalle istuimiksi (joku on tällä pihamaalla joskus teurastanut komean kelon) ja viritimme nuotion.

koti-1-5

Ripustimme vastasyntyneen nuotiokehän ympärille puihin kodama-henkiä, joita Essi oli edellisenä iltana maalannut. Minäkin olin maalannut niitä, mutta minun maalaamani kodamat käärittiin hellästi Lappilaiseen ja ne lähtivät Essin matkassa etelään.

koti-1-4
Tämä kaveri näyttää joko hämmästyvän tai hymyilevän, riippuen siitä, kuinka valo osuu siihen.

Kodamat elävät terveissä metsissä ja ovat aikamoisia veijareita. Niihin voi tutustua katsomalla vaikkapa japanilaisen Prinsessa Mononoke -piirrettyelokuvan. Meidän tulipaikalla ne pitävät seuraa, ja pahat henget pysyvät loitolla.

Mosku uskaltautui Ahvenjoen jäälle ja juoksi innoissaan pitkin jokea. Jäällä oli paljon vähemmän lunta kuin maastossa.

koti-1-6

Oli se messevää saada sytyttää nuotio omalle maalle. Ei tarvinnut kysellä lupia keneltäkään! Nyt on mukavaa kun pääsee tulistelemaan muutamalla askeleella, voi pakkaspäivänäkin laitella tulet eikä tarvitse autoa sen takia käynnistää.

Siinä istuskellessa mietin miten ihanaa se sitten on, kun joki on sula ja virtaa vuolaana. Joen ääni on maailman paras ääni, ja virtaava luonnonvesi ehkä voimakkain hyvä energia. Suunnittelin, että ensi talvena koitan olla päästämättä jokea jäätymään kokonaan, vaan haluaisin pitää sen tulipaikan kohdalta auki. Talvinen metsä on niin tukahduttavan hiljainen, joen solina tekisi paikasta täydellisen.

Jonain päivänä hankimme siihen vielä laavun tai muun hökötyksen, ja lisäksi haluaisin rakentaa Hossan Muikkupuro-tyyppisen porrasratkaisun alas jokeen.

DSC_3839

Testasimme nuotiopaikkaa pian uudelleen, tällä kartaa mieheni ja hänen tyttärensä kanssa iltasella. Eväät olivat tietenkin eväskorissa, ja polttopuita sai juuri sopivan määrän mukaan talon kuistilta löytyneessä sinkkiämpärissä.

Tyttö  heitteli Moskulle keppiä umpihangessa. Siinä kului enemmän ja vähemmän karvaisilla lapsosilla aika rattoisasti sillä aikaa, kun minä ja mies paistoimme omia makkaroitamme savut silmissä kirvellen. Oi mikä tunnelma!

Luiro

Legendaarinen Luiro on kutsunut minua jo jonkin aikaa tuosta erämaiden yli. Jään allahan se nyt toki uinuu, mutta Essin ollessa täällä päätimme lähteä sitä kuitenkin katsomaan.

Ajoimme Luiron rannalla olevalle laavulle. Sodankylän kartalla sekä maastokartalla oli laavu merkitty joenmutkaan, tien viereen. Arvuuttelin, olisiko tie aurattu, ja oli se. Ajoimme Moskuvaaran kautta Sodankylän syrjämaille, joissa yllättävän hyvin aurattu ja leveä tie halkoi metsiä ja soita siitä huolimatta, että kymmeniin kilometreihin ei siellä näyttänyt olevan asutusta.

Ajoimme paikasta ensin ohi. Sitten selvisi, miksi. Laavua ei näkynyt tielle, koska sitä ei ollut.

luiro-1-6.jpg

Tien varressa oli levennys ja lumelta näimme, että joku oli joskus ajanut laavupaikalle moottorkelkalla. Niinpä päättelimme, että hanki kantaa siinä pienellä pätkällä, jätimme auton parkkiin ja astelimme joen rantaan.

Ei siinä mitään laavua ollut. Essi kuitenkin äkkäsi lumihangesta kohoavan kinoksen, ja kaivoi sen alta esiin tulipaikan.

Onneksi meillä oli omat puut ja muut tykötarpeet mukana. Viritimme tulen. Tuohenkiehkurat pitivät vaimeaa ja pehmeää rätinää syttyessään. Tulen syleillessä niitä ne menivät entistä tiukemmin kippuralle.

Istuimme lumeen ihailemaan hiljaista Luiroa nuotion äänten rauhoittamina.

luiro-1-5

Meillä oli eväänä Kylmäsen poronakkeja, valkosipulisinappia sekä cashew-pähkinöitä ja kahvia.

luiro-1-4

Oranssi liekki lipoi kuivia puita hyvällä halulla. Valkoinen savunkiehkura nousi hiljalleen Sodankylän taivaalle. Nuotion yllä ilma väreili, ja siinä väreilevässä lämmössä meillä oli hyvä. Nakit maistuivat täydellisiltä, pähkinöiden kuoret napsahtelivat kun nakkelimme niitä tuleen.

Olisimme voineet olla vaikka yksin koko maailmassa sitä tietämättä.

Hei vain, Luiro. Mukava tutustua.

K-niemi

Saatiin viime viikolla päähänpisto notta lähetäänpä viikonloppuna käymään Karigasniemessä. Tavattaisiin ystäviä, käytäisiin maastossa ja haettaisiin samalla muutama huonekalu, joita meillä sielä vielä on.

No peräkärry unohtui kotiin, joten se siitä huonekalujen hakemisesta.

Lauantaiaamulla kokkeiltiin mennä pilkille.

kniemi-1-34

Basijärvellä ei näkynyt muita. Meillä oli mukana appiukon pilkkireppu ja purkillinen toukkia. Mosku päästettiin vapaaksi koluamaan järven jäätä. Lunta oli paljon, ja koiralla oli täystyö päästä hangessa eteenpäin, mutta riemuissaan se oli.

kniemi-1-15

Nauru repesi kun pilkkurepusta löyty ”apu-pimpeli”.

kniemi-1-5

Ei muuta kuin pilkkimään. Aurinko yritti epätoivoisesti pilkistellä paksun pilviverhon läpi, mutta eihän siitä mitään tullut. Niinkuin ei tullut meidän pilkkimisestäkään, kalan kalaa ei saatu.

kniemi-1-12

Mutta maisemat olivat kauniit.

kniemi-1-13

Basijärvellä on myös kota, mutta emme tällä kertaa tulistelleet. Sen sijaan päätimme iltapäiväksi vuokrata kelkan ja lähteä reissuun sen jälkeen, kun olisin ensin vaihtanut kuulumiset ja juorut erään hyvän ystävän kanssa.

Sää pysyi suhmuraisena, joten tunturinäkymiä ei varsinaisesti voinut kuvailla päätähuimaaviksi.

kniemi-1-21

Oli kuitenkin mahtavaa päästä kelkkailemaan sellaisella kelkalla, jossa on oikeasti penkki myös takana istuvalle. Käytiin Ailiggaalla ja Tenon jäällä, ajeltiin muun muassa tutulle Ailiggaan kammille. Mieheni on näiden maisemien kasvatti ja tuntee reitit, minä sain tällä kertaa relata ja nauttia vain kyydistä.

Tai no, ajoin minäkin Tenolla, mutta kuulemma liian kovaa, joten katsoin parhaaksi palata takapenkille.

kniemi-1-25

Sunnuntaina sää oli parempi. Treffattuamme erään ystävän vielä lounaan merkeissä Kalastajan majatalossa, saimme palailla takaisin kotiin upean lappilaisen talven halki.

Saariselällä kiusasimme itseämme sukeltamalla turisteja kuhisevaan kahvilaan Kaunispään huipulla. Paniikinomaisessa tilassa ostimme kahvit mukaan ja ryntäsimme takaisin autoon niitä juomaan.

kniemi-1-27

Oli mukava huomata, että kun Inari vaihtui Sodankylään, tuli kotoisa olo. Kotoisampi kuin mitä se oli ollut Karigasniemessä, vaikka sielläkin minun tuli aikanaan asuttua vajaan vuoden.

Sodankylän puolella silmiini osui horisontista erikoinen, suuri, valkoinen myhkyrä. Mikä kumma siellä metsän takana kohoaa? Mies tunnisti kukkulan olevan se sama, jonka juurella hän on aikoinaan ollut töissä Pahtavaaran kaivoksessa. Päätimme ajaa sitä katsomaan.

kniemi-1-29

Kartalta paikansin, että se on Sattasvaara. Saariselkä-Sodankylätieltä se näkyy kaukana horisontissa vaikuttavankokoisena ja -muotoisena, jos sitä osaa katseellaan etsiä. Rajalantieltä se hukkuu enemmän metsän taa, mutta pilkistää aina toisinaan, kuten yllä olevassa kuvassa.

kniemi-1-32

Tuonne minä aion ehdottomasti lumettomaan aikaan mennä! Linnuntietä vaara on vain 20 kilometrin päässä kotoa, ihmisen tietä myöten hieman pidempi matka, vaan ei silti kovin pitkä.

 

Naapureita

Useiden viikkojen jännityksen ja odotuksen jälkeen lintulautani asiakaskunta on löytänyt pihallemme.

dsc_3315-3

Viritin lintulaudan työhuoneeni ikkunan eteen heti muutettuamme tammikuun alussa. Ripustin viereiseen koivuun muutaman talipallon, ja kruunasin houkuttavan kattauksen isolla rasvamötikällä.

Ja ei muuta kuin odottelemaan asiakkaita!

Viikkoja kului. Ei ketään missään. Talo oli ollut tyhjillään ennen kuin muutimme tähän, joten ei ihme, että uuden buffetin löytäminen vei linnuilta aikaa.

dsc_3174

Ensimmäisinä tulivat talitiaiset, joita nykyään laudalla vierailee jopa useita kymmeniä kerrallaan, joka päivä.

dsc_3172

Myös muutama punatulkku käy ruokailemassa.

dsc_3250-2

Myös hömötiaisia voi käydä useita kerralla. Sinitiaisia olen bongannut vain yhden kerrallaan, ja toisin kuin muut, se ei käy joka päivä.

Eilen kävin korjaamassa rasvapötkylän asettelua siten, että linnut pääsevät sitä paremmin nokkimaan. Liukkaasta rasvapinnasta kun eivät lintujenkaan pienet varpaat saa sellaista otetta, että ne voisivat siinä roikkua ja samalla syödä.

Ihmettelin siinä kädet rasvassa, että mitä kummaa luritusta ja jutustelua jostakin kuuluu. Tiesin, etteivät tali- tai sinitiainen saati punatulkku pidä semmoista lirkutusta, enkä kyllä muistanut kuuleeni semmoista hömötiaisen suustakaan. Sitten minua lähestyttiin rohkeasti: lapintiainen lehahti suoraan nenäni eteen!

dsc_3254-2

En edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt lapintiaisen, mutta nyt siitä toivottavasti tuli vakituinen lintulautani vieras. Voi kuinka hersyvästi se juttelee, oikea papupata! Lapintiainen muistuttaa hömötiaista, mutta sen päälaki on selvästi ruskea (hömötiaisella musta) ja sen kyljet ovat ilmiselvästi roosanpunertavat, toisin kuin selkeästi valkokylkisemmällä hömpällä.

Rautiassa olivat maapähkinät hyvässä tarjouksessa. Taidan terästää auringonkukkasiemenkattaustani pian niillä.